Suosi löytöeläintä

Helsingin vihreät nuoret Nuhevi ry. vetoaa lemmikinottajaan: Suosi löytöeläintä kasvatetun pennun sijaan. Naapurimaissamme Virossa ja Venäjällä on huomattava kulkukoira- ja kissaongelma, ja myös Suomessa lemmikkejä hylätään mökeille ja luontoon etenkin kesäisin. Lukuisat järjestöt auttavat hylättyjä eläimiä, ja järjestöjen kautta voi hankkia itselleen sopivan lemmikin.

Tärkein syy suosia löytöeläintä on hädässä olevan eläimen auttaminen.
Lisäksi kasvatetuilla rotueläimillä on kovin usein ylijalostuksen aiheuttamia luonnevikoja ja terveysongelmia. Löytöeläimet ovat useimmiten sekarotuisia ja jo täysikasvuisia tullessaan perheeseen.
Aikuisen eläimen luonne on usein paremmin selvillä, ja siten myös sopivuus perheeseen. Löytöeläimen ottaminen on lisäksi huomattavasti rotueläimen ostamista halvempaa. ”Löytöeläinjärjestöt eivät yleensä pyri taloudelliseen voittoon vaan ajattelevat eläinten ja omistajien parasta”, muistuttaa Nuhevin eläinoikeusvastaava Viljami Muuttomaa.

Moni eläin joudutaan yhä kodittomana lopettamaan vaikka löytöeläinten ottaminen on viime aikoina yleistynyt. Kotien löytymistä vaikeuttavat turhat ennakkoluulot, kuten pelko vesikauhusta. Järjestöjen kautta otetut löytöeläimet on rokotettu ja ne ovat käyneet läpi asianmukaisen karanteenin. Eläimet on yleensä myös streliloitu ja ne ovat viettäneet aikaa hoitokodissa ennen pysyvää kotiaan. Monet pelot ovat siis aiheettomia. Suomessa, Virossa ja Venäjällä odottaa joukoittain kodittomia eläimiä, joista löytyy varmasti erinomainen kumppani jokaiselle lemmikkiä tahtovalle. Helsingin vihreät nuoret muistuttavat, että eläin ei ole koriste tai näyttelyesine. ”Miksi siis ottaa tehtailtu ja pilalle jalostettu pentu, kun monia mainioita eläimiä on vailla kotia?” Muuttomaa päättää.

Lisätiedot:
varapuheenjohtaja Heidi Hiltunen
p. 050 322 1232
e. hiltunen.heidi@gmail.com

www.nuhevi.net

Comments are closed.