Liity jäseneksi
Liity jäseneksi


Date:28 maaliskuu, 2017

Valtteri Heinonen, tapahtumavastaava

Hei kaikki!

Olen Valtteri Heinonen, 17-vuotias lukiolainen Kruunuvuorenrannasta. Tällä hetkellä olen Nuhevin hallituslainen sekä tapahtumatiimin jäsen. Olen myös mukana Valtion nuorisoneuvoston tutkimus- ja arviointijaoston asiantuntijana. Lähdin mukaan tähän toimintaan Ruudin ydinryhmän kautta, kun kansanedustaja Jani Toivola kävi esittelemässä omaa tapahtumaansa meille. Tämän kautta päädyin Janin vaalivideoille, jonka jälkeen siirtyminen Nuheviin oli helppoa, varsinkin kun arvomaailma oli lähellä. Haluan vaikuttaa Nuhevin kautta nuorten äänestysaktiivisuuteen, lähidemokratiaan sekä olla rakentamassa Helsingin kaupunkikulttuuria.

Tavataan kaduilla!

Valtteri